Site Overlay

Matkani tähän päivään

Olen Anu Jokela, graafisen silmän omaava, oululainen nainen. Koulutukseltani olen sekä tietotekniikan insinööri (OAMK 2010) että tietojenkäsittelyn tradenomi (OAMK 2013). Opiskeluihini kuului paljon koodaamistam graafista suunnittelua sekä luovaa kirjoittamista. Lisäksi olen kouluttautunut taloushallinnon parissa.

Opiskeluaikanani tein ensin sivuja lyhyillä työsopimuksilla. Vuosien kuluessa huomasin, että tämä on asia josta pidän, johon minulla on intohimo ja palo. Lukuisten työnantajieni, nykyisten asiakkaideni, rohkaisemana perustin yrityksen vuonna 2012. Yhtäkkiä olin kuin olinkin yrittäjä, vaikka en ollut koskaan asiaa edes ajatellut.

Työkokemusta minulla on asiakaspalvelusta, henkilöstöpuolelta, taloushallinnosta, graafisesta suunnittelusta, tuotteistamisesta sekä asioiden koordinoinnista. Laajojen työtehtävien kautta olen pystynyt kehittämään itseäni niin työntekijänä kuin myös ihmisenä. Tällä hetkellä työskentelen kokopäiväisesti tuonnin ja tuotekehityksen parissa.

Iän karttuessa olen aikuistunut, mutta tallessa on edelleen nouruuden into sekä lapsuuden mielikuvitus, hulluus ja luovuus. Intohimoni on edelleen tehdä yhä hienompia sekä paremmin toimivia ja palvelevia nettisivuja sekä auttaa yrittäjiä heidän taipaleellaan. Haluan erottua hyvällä asiakaspalvelulla. Asiakkaan kuuntelu, ymmärrys ja yhteisen polun löytäminen ovat vahvuuksiani. Olen joustava, luotettava ja teen kaikkeni, että onnistumme yhdessä.

Elämäni ei ole kuitenkin pelkkää työtä. Olen kiinnostunut lavatansseista, geokätköilystä, lenkkeilystä, matkustelusta, leipomisesta ja ruoanlaitosta, elokuvista sekä kelkkailusta. Kiinnostuksen kohteideni, yrittämisen sekä perheeni parissa kulutankin vapaa-aikani, mikä minulla jää päivätyöltäni.

Erityisen kiinnostunut olen kuitenkin auttamaan Sinua seuraavassa projektissasi! Tee itsellesi palvelus, Ota rohkeasti yhteyttä. Juuri tänään voin auttaa sinua saamaan uusia tuulia yrityksellesi.

Copyright © 2019 By Joan